Psyykenlääkkeet ovat yleisiä eikä niiden käyttöä tarvitse hävetä
On hyvin todennäköistä, että olet tänään kohdannut tai tulet kohtaamaan jonkun, joka käyttää psyykenlääkkeitä, mutta et välttämättä tiedä sitä. Duodecimin mukaan joka kymmenes aikuinen käyttää vuosittain säännöllisesti jotakin psyykelääkettä ja 700 000 ainakin lyhyen aikaa. Psyykenlääkkeistä puhutaan julkisesti vain harvoin ja silloinkin keskustelun aiheena ovat haitat ja ennakkoluulot. Psyykelääkkeiden käyttöä hävetään ja salataan jopa puolisolta tai lähimmiltä perheenjäseniltä.
Psyykelääkkeet saavat usein negatiivisen sävyn keskustelussa, kuten että ne saavat silmät seisomaan, kuolan valumaan, paino nousee ja käyttäjästä tulee zombi, jonka persoonallisuus on muuttunut totaalisesti. – On totta, että psyykenlääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia, mutta niin on myös hyötyjäkin.
Kuulen usein, että psyykenlääkityksessä pelätään tunteiden latistumista, väsymystä ja painon nousua. Hoitotyössä onkin tärkeää kuunnella ihmisen huoli lääkitykseen liittyen ja samaan aikaan jakaa tutkittua tietoa lääkkeiden vaikutuksista avoimesti ja rehellisesti. Joillakin masennuslääkkeet saattavat aiheuttaa tunteiden latistumista, vaikka käytön tarkoituksena onkin lievittää masennusta ja ahdistuneisuutta. Tällöin ratkaisuna tähän ikävään haittaan on usein lääkkeen vaihtaminen. Väsyttävät masennuslääkkeet voidaan usein ottaa illalla ja väsyttävä vaikutus yleensä häviää ensimmäisten viikkojen jälkeen säännöllisessä käytössä. Painon nousun pelosta on hyvä keskustella lääkärin kanssa, kun mietitään mitä psyykelääkettä käytetään. On totta, että monet psyykelääkkeet aiheuttavat joskus huomattavaakin painonnousua, mutta esimerkiksi SSRI-lääkkeet saattavat puolestaankin vähentää ruokahalua. (Lähde: Duodecim)
Emilia Kujala toi omassa Instagramissaan erinomaisella tavalla esille psyykenlääkkeiden käytön psykoterapian yhteydessä. Psykoterapiassa monet kokevat olevansa heikkoja ja epäonnistuneita, koska eivät pärjää ilman lääkkeitä. Emilia kertookin julkaisussaan, että joillakin häpeä on niin suuri, että se estää antamasta lääkitykselle mahdollisuuden psykoterapian tukena.
Monille lääkehoito voi olla kuitenkin psykoterapian mahdollistaja. Jos terapiaa verrattaisiin uimaan opettelemiseksi, psyykenlääkkeet voivat toimia kellukkeina. Parhaimmillaan psyykenlääkkeet ovat kuin pelastusvene myrskyävässä meressä – erityisesti silloin kun oireet ovat vaikeita tai keskivaikeita.
Seuraajan kokemuksia psyykelääkkeestä
Kysyin omassa Instagramissa seuraajiani kertomaan kokemuksia psyykenlääkkeistä. Sain monia viestejä, joista valitsin yhden mielestäni sellaisen, joka kuvaa hyvin psyykelääkitykseen liittyvää prosessia.
”Minulla aloitettiin masennuslääke Escitalopram 5mg 1x1, eli tosi pieni annostus. Lääkitys aloitettiin lievään masennukseen ja olo koheni kyllä nopeasti jopa vähän vauhdikkaaksi. Oli jopa vähän vaikea nukkua. Minulla on vähän bipolaarihäiriön piirteitä, ei kuitenkaan diagnoosiin asti niin lääkäri aloitti sitten unta antamaan ja vauhdikkuutta tasoittamaan myös Ketipinor 25mg. Minun kohdalla lääkitys auttoi ja oli hyvä ratkaisu.
Vaikeinta oli hyväksyä se että "joutuu" syömään mielialalääkettä ja etenkin kun oli vielä kaksi eri psyykelääkettä, se oli ihan järkyttävää! Tuo pieni annos escitalopramia oli jonkun aikaa oikein hyvä. Alkuun sivuvaikutuksena oli vauhdikkaat ja mielikuvituksekkaat unet jopa painajaiset, lisäksi myöhemmin tuli haluttomuutta ja riippuvuus eli lääkettä ei voi jättää ottamatta yhtäkkiä. Sattui tilanne, että lääke pääsi loppumaan enkä päässyt apteekkiin. Tuli sähköiskumaisia tuntemuksia kroppaan ja paniikkikohtausmaista tuntemusta.
Jossain vaiheessa mieliala meni matalaksi lääkityksestä huolimatta, jolloin riitti että nosti annosta puolikkaalla tabletilla, eli pienet muutokset annostelussa riitti minun kohdalla. Ketipinorista olen pystynyt luopumaan kokonaan ja Escitalopramia olen vähentänyt niin että syön enää 2,5 mg x1 ja mieliala on hyvä jopa ehkä enempi oma itseni nyt. Lääkityksen kanssa tulee sellainen olo että on vaikea tunnistaa mikä on omaa persoonaa ja normaalia hyvää oloa ja mikä lääkityksen tuomaa "pirtsakkuutta". Summa summarum: lääkitys voi olla joskus paikallaan. Jos haluat kysyä tarkennusta johonkin asiaan niin vastaa”
Tuot esille, että vaikeinta oli hyväksyä se, että joutuu syömään mielialalääkettä ja kuvasit sen olevan jopa järkyttävääkin. Onko sulla muuttunu se ajatus vai onko se edelleenkin? Osaatko sanoa mikä sen tunteen sai aikaan?
"Mielikuva siitä että mielialalääkettä syövät on ihan hulluja. Hoitajana on nähnyt että joillain potilaille on samoja lääkkeitä. Siis potilailla joilla on skitsofrenia tai bipolaarihäiriö tai joku persoonallisuushäiriö ja tilanne sellainen etteivät elä ns. normaalia elämää eli eivät pysty käymään töissä tai asuvat hoitokodissa tai ovat toistuvasti intoksikaation vuoksi sairaalassa.
Ja on siis ajatus muuttunut huomattavasti hyväksyvämmäksi mielialalääkkeiden suhteen. Vaikka haluankin itse päästä escitalopramista eroon"
Oliko sulle miten helppo ottaa lääkkeet vastaan vai kieltäydyitkö ensi lääkityksestä? Onko sulla tehty suunnitelmaa lääkityksen lopettamisesta?
"Otin kyllä lääkkeet heti vastaan, mutta vaikealle tuntui. Sit kun niistä oli apua oli niiden käyttö helpompi hyväksyäkin. Koin että lääkäri on arvioinut miun niitä tarvitsevan. Työterveyslääkäri aloitti masennuslääkkeen ja Ketipinorin aloitti psykiatri. Ei oo tehty mitään suunnitelmia ja koin vähän jääneeni vaille lääkärin seurantaa lääkityksen suhteen... Mut psykologin kanssa keskustelun perusteella nostin ja vähensin annosta. Sikäli siis oli turvallinen olo että kuitenkin viikoittain kävin psykoterapiassa, niin jollain tavalla joku tarkkaili tilannetta."
Artikkeli on uusintajulkaisu. Kuva on Unsplash.fi -sivustolta.
