Kaikki retket alkavat ensimmäisestä askeleesta

Kiitos kaikille teille, jotka olette tulleet lukemaan ensimmäisen julkaisun tänne blogiini. Blogi kantaa nimenäänmielikuvituksettomasti minun omaani, eli Sami-Petteri. Kirjoitan blogissani hyvinvoinnista ja terveydestä. Erityisesti mielen hyvinvointi on sydäntäni lähellä. Lisäksi haluan blogissani edistää kehomyönteisyyttä, varsinkin miesten ja mieheksi itsensä kokevien ja määrittelevien parissa.

Päättäessäni aloittaa blogin kirjoittamisen, halusin siihen jotakin erilaista ja jotakin sellaista, joka lisää yhteisöllisyyttälukijoiden keskuudessa. Sairaanhoitajana mielenterveys- ja päihdepalvelussa olen huomannut, että vertaistuella on suuri merkitys ihmiseen. Siksi halusinkin lisätä blogiini minun tarinani -osion, jossa tarinan kertojina olette te rakkaat lukijat. 

Miksi päätin aloittaa kirjoittamaan blogia? Kirjoittaminen on minulle tapa olla luova ja bloggaaminen on mahdollisuusoppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin. Kirjoittamisen lisäksi haluan jossakin vaiheessa laajentaa podcastien äänittämiseen. Aiemmin minulla on ollut Mitä sanoisi rakkaus -podcast, mutta tämä hautautui taidon, epäilyksen ja rohkeuden puutteen alle. 

Blogissa haluan jakaa teille luotettavaa ja tutkittua tietoa, mutta myös elämänmakuisia tarinoita elämästä ja omista kokemuksista. Haluan pitää yllä positiivista ilmapiiriä, mutta välillä saatetaan sukeltaa myös syvällisiin ja henkilökohtaisiin aiheisiin. 

Toivon, että voimme jatkaa yhteistä keskustelua Instagramissa, josta löydät minut nimimerkillä @iamasikainen. 

-– Sami-Petteri

Ps. Käy lukemassa Instagramista 8 faktaa minusta täältä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.