MINUN TARINANI: Yksinäisyys

Ajattelin taas päästää teidät hieman syvemmälle elämääni. Olen aiemmin kirjoittanut homoudestani ja isäni kuolemasta, mutta nyt kirjoituksen aiheena on hyvinkin arkinen ongelma yhteiskunnassamme, nimittäin yksinäisyys. Vast´ikään tein opinnoissani seminaaritehtävän ikääntyneiden yksinäisyydestä. Se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen prosessi.

Yksinäisyys on aihe, josta olen ajatellut kirjoittaa monta kertaa ja jotain olen saanut aikaiseksikin, mutta teksti on jäänyt luonnoksiin hautumaan. Päätin kirjoittaa tekstin loppuun nähtyäni NAAG-blogissa postauksen aiheesta. Viimeisen tönäisyn kirjoitukseen sain, kun kävelin marraskuisena Black Friday-iltana kaupungilla ja katselin kuinka kaverukset pitivät hauskaa ja shoppailivat. Itse olin yksin liikenteessä ja hapuilin – missähän sitä kävisi yms…

Sami-Petteri Asikainen
Sami-Petteri Asikainen

YKSINÄISYYS ON MONIMUOTOISTA

Olin lapsena ujo. En osannut keskustella ihmisten kanssa ja se olikin yksi suurimmista ongelmista kavereiden hankkimisessa. Kiusaaminen sai minut sulkeutumaan kuoreeni entisestään. Olen kuitenkin tehnyt valtavan työn, että osaan olla rento ja jutella myös itselleni tuntemattomien kanssa. Ilmaiseksi se ei kuitenkaan ole tullut. Se on vaatinut melkoisen aikuistumisrituaalin; nuorena muutto toiselle puolelle Suomea ja heittäytyminen täysin omilleen ilman muiden ihmisten tukea. Monien seikkailujen ja haasteiden kautta minusta onkin tullut sosiaalisempi ihminen. Osaan keskustella ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki mitä olen kokenut ja kuinka olen ihmisenä kasvanut jättää kuitenkin yhden kysymyksen – miksi olo tuntuu välillä edelleen niin yksinäiseltä?

Analyyttisenä ihmisenä olen miettinyt ja tutkiskellut sitä. Koen yksinäisyyttä monessa muodossa – välillä haluan olla aivan yksin ja nautinkin siitä, mutta toisaalta taas tunnen tukehtuvani yksinäisyyteen. Kaipaan paljon omaa aikaa – varsinkin iltaisin. Useimmiten olen aktiivisin aamulla ja päivällä, kun taas kaikki ystäväni ovat silloin töissä tai opintojensa parissa. Olen yrittänyt poistua omalta mukavuusalueeltani ja petrata siinä. Tiedän, että olen huono pitämään yllä suhteita. Sairaanhoitajaopinnot ovat auttaneet asiassa. Opiskelujen myötä olen tutustunut moniin ihmisiin ja saanut paljon uusia ystäviä. Pienin askelin olen edistynyt asiassa ja nykyään olen jo hieman aktiivisempi.

Sami-Petteri Asikainen

KAIPAAN ERILAISIA IHMISIÄ YMPÄRILLENI

Kaipaan monenlaisten ihmisten seuraa. En osaa oikein kategorisoida itseäni jonkin tietyn tyylin ihmiseksi. Tavallaan kadehdin niitä ihmisiä, joilla on selkeä kaveripiiri ja jotka ovat löytäneet oman tyylinsä. Toisaalta omalla kohdallani elämä on tuonut eteen monenlaisia vaiheita ja ystävyyssuhteet ovat muuttuneet niiden mukana. Tällä hetkellä huomaan kaipaavani ympärilleni luovia ihmisiä, jotka ymmärtävät/jakavat intoa esim. bloggaamisen ja tubettamisen saralla. Välillä tunnen olevani niin yksin koko bloggaamisen kanssa. Tukiverkoston puuttuminen ajaa välillä epäuskoon ja haluun luovuttaa. Onneksi olen viime aikoina päässyt verkostoitumaan ja sen myötä saanut hankittua itselleni joitakin uusia kavereita, jotka jakavat intohimoa kirjoittamiseen ja tubettamiseen. Harmi vain, että täällä Joensuun seudulla ei ole sellaista verkostoa, joka pitäisi yhtä.

Mitä ajatuksia yksinäisyys teissä aiheuttaa? Laitan vielä alle yhteystietoja, joista voi tarvittaessa hakea apua ja tukea.

 

XOXO / Sami-Petteri


Kirkon ja seurakuntien toimista saa tietoa osoitteesta www.evl.fi

Valtakunnallinen kriisipuhelin (Suomen mielenterveysseura) 0101 95202

Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelin 0203 91920

MLL:n lasten ja nuorten puhelin: 116 111 ja www.mll.fi

18 Comments

  1. Maire Palosaari 27.11.2017 / 11:23

    Moi!
    Olin itse myös lapsena ujo toisaalta ujous ei oo hävinny minnekään, on vain muuttanut muotoaan. Enkä haluakaan luopua siitä. Se suojelee minua ilkeiltä ihmisiltä☺ Minua kiusattiin lapsena myös ja oli hyvin rankkaa aikaa sen vuoksi. Minä vapauduin, kun lähdin mukavuusalueeni ulkopuolelle muuttaessani 17.v yli 300km pääjän tutusta ympäristöstä.
    Koen yksinäisyyttä taustani vuoksi. Sitä on hyvin erilaista. Välillä koen niin että vaikka olen ihmisten seurassa, koen yksinäisyyttä. Tykkään olla ajoittain yksin ja silloin tykkään harrastaa käsitöitä tai opetella soittaan kitaraa. Toisinaan kaipaan ihmisten seuraan ja silloin lähen keikkoja kuuntelemaan. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta olen rohkaistunut siinä paljon mielestäni. On muutama hyvä ydtävä, mutta olen huono pitämään yllä ystävyyttä kun olen kuitenkin vetäytyvä ihminen pohjimmiltani.

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:03

      Kiitos Maire kommentista ja kiitos kun jaoit tarinasi! 🙂 Sinussa on selkeästi paljon samoja piirteitä kuin minussakin. Suosittelen pitämään kiinni niistä muutamasta ystävästä, koska laatu korvaa määrän. Itsekin olen huono pitämään yllä ystävyyttä, koska tarvitsen paljon omaa-aikaa, mutta kun sen reilusti ystäville kertoo, he ymmärtävät sinua paremmin ja antavat tilaa. 🙂

      Hyvää joulun odotusta!

  2. Inkeri 27.11.2017 / 13:05

    Tärkeä aihe. ❤ Toisaalta uskon, että jos oppii olemaan itsensä kanssa ensin yksin, niin osaa olla myös muiden seurassa aidompi ja oma itsensä ja tehdä omat valinnat muista riippumatta. Ei kasva ns. toisten hyväksynnästä riippuvaiseksi. Toisaalta taas kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan jatkuvaa ahdistavaa yksinäisyyttä, mikä vain nostaa kynnystä olla oma itsensä, koska tarve löytää seuraa ajaa vaikka mihin peiterooleihin. Joten siis pointtina, että raja kasvattavan ja vahingoittavan yksinäisyyden välillä on häilyvä. Tietysti haluaisin myös uskoa, että kaiken voi aina kääntää kasvukokemukseksi, oli se sitten kumpaa tahansa edellä mainituista. 🙂

    Ja ps. täältä saa aina halutessaan luovaa seuraa ja vertaistukea bloggaamiseen! <3

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:07

      Kiitos Inkeri <3 Minun mummolla olikin sanonta, että ensin pitää tulla toimeen itsensä kanssa ennen kun voi tulla toimeen muiden kanssa. On harmi, että yksinäisyyden hoitoon ei ole mitään yksinkertaista keinoa. Toivottavasti siihen kuitenkin tulveisuudessa panostettaisiin enemmän. On hienoa, että sinäkin näät yksinäisyydessä kuitenkin sen positiivisen puolen, vaikka yleisesti se koetaan negatiivisena. <3 🙂

      Kiitos paljon! Ihana tietää, että on ihminen jonka puoleen kääntyä blogimaailman mietteissä! <3

      Hyvää joulun odotusta!

  3. Ida 27.11.2017 / 14:36

    Kiitos avoimesta tekstistä! ❤ Laittoi paljon ajatuksia liikkeelle ja antoi perspektiiviä omaan tilanteeseen. Paljon inspiraatiota sinne! ja aina saa laittaa viestiä, jos kaipaa kirjottamiseen ja luovuuteen (tai mihin tahansa muuhun) jotakuta, jonka kanssa keskustella ja pallotella ajatuksia 🙂

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:08

      <3 Kiitos itsellesi kommentista ja tuesta! <3

      Hyvää joulun odotusta!

  4. Minäkin tunnen itseni aika usein yksinäiseksi, vaikka olen naimisissa, ja mieheni onkin paras ystäväni ja rakastettuni. Olen aina ollut sellainen, että minulla on ollut yksi tai ehkä kaksi oikein hyvää ystävää ja olemme muuttaneet niin paljon että nuo ystävät ovat välimatkojen vuoksi jääneet. Toisaalta viihdyn hyvin omissa oloissani ja olen kotona viihtyvää tyyppiä, mutta joskus tuntuu lohduttomalta kun tuntuu että toisilla on menoja niin paljon etteivät tiedä miten saisivat ajan riittämään ja minulla, joka olen jo eläkkeellä, olisi aikaa vaikka muille jakaa. Olisi kiva löytää jokin harrastus, josta olisi kiinnostunut kauemmin kuin pari viikkoa.

    Hyvää jatkoa sinulle opintojesi parissa. Uskon että sinusta tulee hyvä hoitaja.

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:15

      Kiitos todella paljon kommentistasi! <3 Minulle itselle puoliso on myös parasystävä, mutta mielestäni silti olisi hyvä olla joku toinen ihminen, jolle kertoa vapaasti kaikesta; elämästä, suhteesta, mieltä painavista asioista.

      Eikös sitä sanota, että kun on eläkkeellä niin ei ole aikaa mihinkään, kun kaikki aika menee siihen eläkkeellä olemiseen. 😀 Suosittelen pohtimaan ja listaamaan ihan paperille asioita/harrastuksia, jotka voisivat kiinnostaa sinua. Alat sitten kokeilemaan listaamiasi asioita/harrastuksia.

      Kiitos suuresti!! Pyrin olemaan tulemaan niin hyväksi hoitajaksi kuin vain voin!! <3

      Hyvää joulun odotusta!

  5. Maria 28.11.2017 / 12:22

    Kiitos kirjoituksestasi! Monet tutkimukset osoittavat että yksinäisyys kuuluu monien elämään ja nimenomaa useissa eri muodoissa. Yksinäinen voi olla vaikka olisikin paljon ihmisiä ympärillä. Kirjoitit että tiedät olevasi huono pitämään yllä suhteita. Minulla on myös aika ajoin tällainen tunne.

    Olen iän myötä huomannut että niitä ystäviä, joiden kanssa on helppoa pitää ystävyyttä yllä, on vain muutama. Kavereiden kanssa käy juuri usein niin, että yhteyden pito on hankalampaa tai voi katketapitkäksikin aikaa.

    Mutta ihmissuhteet ovat tärkeitä ja niitä saakin usein esimerkiksi opiskelujen ja harrastusten kautta.

    Minä koen myös välillä yksinäisyyttä. Nyt kun teini-ikäiset lapset kulkevat yhä enemmän omilla poluillaan, sitä väkisinkin miettii että mitä sitten kun he lentävät pesästä kokonaan.

    Hienosti osasit pukea sanoiksi sen, että sosiaalisten suhteiden ja omien sosiaalisten taitojen eteen joutuu usein tekemään työtä. Näinhän se on. Se tulee esille minulla varsinkin silloin, kun ei huvittaisi lähteä jonnekin, mutta päivän päätteeksi on täynnä iloa ja virtaa sekä kiitollisuutta siitä, että sai lähdettyä liikkeelle ja jutteli ihanien ihmisten kanssa!

    Toivon sinulle monia ihania asioita sekä tietenkin opiskeluintoa!

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:20

      Kiitos suuresti kommentistasi ja ajatuksistasi Maria! Sanoit kommentissasi jotain sellaista, joka upposi täydellisesti minun maailmaani; “Se tulee esille minulla varsinkin silloin, kun ei huvittaisi lähteä jonnekin, mutta päivän päätteeksi on täynnä iloa ja virtaa sekä kiitollisuutta siitä, että sai lähdettyä liikkeelle ja jutteli ihanien ihmisten kanssa!”

      Hyvää joulun odotusta!

  6. Piia / La La Lilja 28.11.2017 / 15:06

    Tosi tärkeä aihe ja hyvä postaus! 🙂 Itselläkin on paljon kokemuksia ujoudesta ja yksinäisyydestä, ahdistavaa yksinäisyyttä en onneksi ole enää aikuisiällä kokenut, kiitos introvertin luonteeni. Paljon tsemppiä sinulle bloggauksen ja opintojen kanssa!

    • Sami-Petteri 28.11.2017 / 20:18

      Kiitos suuresti Pia!! Tutustuin pikaisesti sinun blogiin ja vaikuttaa kivalta! Kunhan saan tenttiviikon räpiköityä läpi, tutustun paremmin aikaisempiin teksteihisi!! <3

      Hyvää joulun odotusta!

  7. Elämästä oppinut 30.11.2017 / 12:06

    Hei,
    Aiemmin sosiaalisesta ihmisestä voi tulla ihminen, joka passivoituu ystävyyssuhteissa ja kokee myös yksinäisyyttä. Omalla kohdalla olin nuorempana avoin ja hyvin seurallinen. Useampien pettymysten myötä olen tullut hyvin varovaiseksi keneen luotan ja kenen seuraan hakeudun. Olen joutunut luopumaan rakkaasta lapsesta hänen kuoltua ja tuolloin huomasin, että esimerkiksi työpaikalla osa ihmisistä käyttäytyi omituisesti. Esimieheni tai suuri osa alaisistani eivät töihin palattua osoittaneet millään tavalla myötäelämistä, ei osaanottoja eikä asiaa huomioitu millään tavalla. Pöydällä odotti kasa selvittämättömiä töitä, jotka piti hoitaa, ympäriltä satoi vaatimuksia ja pää oli ihan tyhjä. Tuosta on nyt aikaa yli kuusi vuotta ja elämä jatkui omalla, erilaisella tavalla. Sydämessä tunnen edelleen suurta yksinäisyyttä, menettämisen pelkoa. Oma kotini, lapseni ja mieheni ovat turvasatama, teen käsillä paljon, entisöintiä, puutarhatöitä, luen ja ovemme ovat aina avoinna suurelle suvullemme. Ystäviä on jäljellä vain muutama, hekin osaittain siksi, että ovat aktiivsia yhtydenotoissa.

    • Sami-Petteri 4.12.2017 / 16:41

      Hei, totta. Elämänkokemukset voivat varmasti vaikuttaa yksinäisyyteen negatiivisesti. 🙁 Todella ikävää kuulla, että työkaverit ja työnantaja täysin unohtivat tukea sinua suuren surun aikana! 🙁 Onneksi siulla on silti mies ja lapset, jotka varmasti ovat kultaakin kalliimpia! <3

  8. Elisabet M. Rinne 1.12.2017 / 01:34

    Kiitos tästä mielettömän tärkeästä ja koskettavasta tekstistäsi <3 Tämä on niin tärkeä aihe, joka varmasti ei jätä ketään kylmäksi.

    Itseänikin kiusattiin ala-asteelta lukioon saakka joten yksinäisyys on hyvinkin tuttua. Onneksi yläasteella löysin ystäväpiirin, joka on kantanut hedelmää tänne aikuisuuteen saakka ja lukiossa tutustuin myös pariin ystävään, jotka ovat yhä elämässäni. Kiusaamistaustani vuoksi uudet tilanteet ja ihmiset jännittävät, mutta koen sen helpottuvan vuosi vuodelta ja olenkin nyt aikuisiällä tutustunut ihmisiin ihan ystävyyteen saakka. Mutta edelleen tietyt tilanteet luovat yksinäisyyttä ja esimerkiksi, jos ohitseni kävelee nauraen niin kiusaamistaustani vuoksi ajattelen automaattisesti, että he nauravat mulle.

    Sen verran syvät arvet kiusaaminen on jättänyt. Mutta koen, että eniten mua tuossa kiusaamisasiassa auttoi se, kun annoin anteeksi ilman, että kukaan pyysi anteeksi. Silloin putosi valtava lasti harteilta ja olin ikään kuin vapaa.

    Nyt juttu lipesi tuonne kiusaamispuolelle vaikka yksinäisyydestä tulin kirjoittamaan… Tämä on niin tuttua mun kanssani, että alan kirjoittamaan jostain mutta sitten se vähän lipsuukin toisaalle 😀

    Enivei, yksinäisyys on tuttua ja toivon kovasti, että se helpottaa sulla ajan kanssa <3

    Virtuaalihaleja,
    Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

    • Sami-Petteri 4.12.2017 / 16:44

      Kiitos itsellesi kun luit minun tarinani!! <3 Kiusaaminen jättää ikuiset arvet. Niistä ei pääse millään yli kokonaan. Vaikka yksinäisyys on iso ja vaikea asia, myös kiusaaminen on iso ja vaikea asia, josta saa ja pitää puhua! Kiitos, kun jaoit siun tarinan! <3 Kiusaamisestakin on tulossa varmasti vielä mulla juttua, joten sillon pääset viimeistään virallisesti puhumaan asiasta ilman että sivutaan asiaa. 😀

      Virtuaalihaleja!! <3

  9. Tiia 12.12.2017 / 23:55

    Yksinäisyys on kyllä siitä jännä aihe, että monet ei vaan älyä sitä. Moni luulee, että yksinäisyyttä on se, että on yksin. Mutta kun se on oikeesti paljon enemmän. Ei yksinäisyyttä ole se, että tekee asioita yksin – se on ehkä yksinäisyyden sanelemaa toimintaa, mutta ei yksinäisyyttä. Moni myös ei vaan käsitä sitä, että ihminen voi olla yksinäinen, vaikka sillä olisikin kavereita ja sukulaisia sun muita lähellä. Vaikka olisi parisuhteessa. Tai vaikka olisi kuinka sosiaalinen. Silti voi olla yksinäinen. Tällasia argumentteja ainakin itse kuulen usein jos yritän puhua jollekin kaverille siitä, että tunnen olevani yksinäinen.

    Olen itse huomannut, että uusien kavereiden saaminen aikuisiällä on tässä sosiaalisen median myllerryksessä tehty äärimmäisen vaikeaksi. Tai no, kavereita on helppo saada – ystäviä ei. Varsinkin jos sattuu olemaan ihminen, joka ei harrasta mitään sosiaalista toimintaa (kuten vaikka ryhmäliikuntaa, joukkuepeliä, baarissa ryyppäämistä ym). Jos koulut on käyty, ainoat kontaktit tulevatkin sitten työelämästä. Eikä sekään ole helppoa – sitä jo viettää tietyn ajan päivästä töissä samojen naamojen kanssa – välillä tuntuu, ettei jaksa enää niitä naamoja vapaa-ajallakin. Jossain vaiheessa sitä vaan huomaa, että suurin osa kavereista onkin sellasia hyvänpäivän tuttuja, joilta kysytään kyllä tavatessa kuulumiset, mutta siihen se sitten jääkin.

    Ehkä surullista sanoa, mutta yksinäisyyteen tottuu. En tiedä, pitäisikö siihen tottua. En ainakaan toivo, että yksikään vanhus olisi yksinäinen. He eivät ansaitse sitä. Itse toistaiseksi kestän yksinäisyyden – en kuitenkaan joka hetki koe olevani yksinäinen. Olen silti tottunut siihen tunteeseen, kun ei kutsuta mukaan mihinkään toimintaan jos et itse ehdota – kun ei ole matkaseuraa – kun ei ole edes kahviseuraa – kun et käy missään viikkoihin jos et halua mennä yksin jne. Ehkä sitä on jo vähän luovuttanut, että no, tällaista se nyt vaan on ja tähän on totuttava jos haluaa edes jotain saavuttaa. Itse esimerkiksi tein juuri ensimmäisen ulkomaanmatkani yksin, ja se olikin ihan kivaa. Nyt voin jättää sen ainaisen matkaseurasta stressaamisen pois ja reissata yksin (vaikka välillä sekin masentaa – oishan se kiva jakaa kokemuksia mukavan kaverin kanssa mutta ei).

    Yksinäisyys on kuitenkin asia, mistä pitäisi puhua enemmän. Ehdottomasti.

    • Sami-Petteri 13.12.2017 / 17:34

      Kiitos kommentista ja ajatuksistasi! Tosi paljon hyviä asioita kyllä nostit esille.

      Yksinäisyyteen tottuminen on varmaankin väistämätöntä. Sen ei ehkä pitäisi mennä niin, mutta se voi olla jollakin tapaa selviytymiskeino. Ikäihmisissä yksinäisyyttä on valitettavan paljon. Mikä on huolestuttavaa yksinäisyyttä koetaan paljon myös palvelutaloissa. Sitten kun vanhus yrittää osoittaa yksinäisyyttään esimerkiksi pitämällä meteliä huoneessaan toivoen seuraa, hänet lääkitään hiljaiseksi – se jos mikä onkin surullista ja sydäntä murskaavaa!

      Mie oon kans tehny ensimmäisen ulkomaanmatkan yksinäni ja toisaalta nautin siitä, että sain tehdä kaikki asiat omalla tavallani, mutta toki olisihan se ollut mukava jakaa jonkun toisen ihmisen kanssa. Yksi iso positiivinen hyöty kuitenkin yksinään matkustamisessa on – tutustuu uusiin ihmisiin matkoilla helpommin ja rohkeus kasvaa. =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *