3 positiivista asiaa – Blogihaaste

Monissa blogeissa on pyörinyt positiivisuus- / kolme hyvää asiaa -haaste, johon minäkin innostuin tarttumaan. Tälläiset positiivisen mielen haasteet auttavat tutkimaan omaa elämää ja näkemään, että hektisessä ja stressaavassa elämäntilanteessa taustalta löytyy paljon myös hienoja ja myönteisiä asioita.

3 hyvää asiaa päivässäni

Børjen kanssa ulkoilu. On rentouttavaa olla luonnossa ja tuntea jälleen auringon säteiden lämpö. Kävimme Børjen kanssa luontopolulla kävelemässä ja nauttimassa auringosta. Kunhan pakkaset väistyvät, haluan hiihtämään.

Tilasin itselleni uuden puhelimen. Vaikka entisessä puhelimessa ei ole mitään vikaa, halusin uuden puhelimen, joka synkronoi paremmin tietokoneen kanssa.

Sain tehtyä yhden koulutehtävän valmiiksi. Harjoittelun ja sairastelun vuoksi en ole saanut aikaiseksi oikein mitään, mutta nyt on ensimmäinen tehtävä saatu valmiiksi. Se antaa hyvää energiaa jatkaa muiden tehtävien parissa.

Sami-Petteri Asikainen

3 hyvää asiaa minussa

Aitous. Pyrin olemaan aina juuri sellainen kuin olen. Joskus se voi kääntyä itseäni vastaan. Kaikki kun eivät välttämättä ymmärrä sarkastista ja kierohkoa huumoriani. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että useimmiten kukaan ei välitä minun oudoista höpinöistä. Koen olevani aito myös siinä etten peittele homouttani koskaan.

Haaveilija. Olen todellinen haaveilija ja uskon huonojenkin asioiden lopulta kääntyvän hyväksi. Haaveet pitävät minut myös motivoituneena tekemään töitä tulevaisuuteni eteen.

Vuorovaikutustaidot. Työelämässä se on tullut todettua; vuorovaikutustaidot ovat selkeästi vahvuuteni. Tulen oikeasti toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Tiedostan sen, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen. Siviilissä en mielelläni hakeudu sellaiseen seuraan, jossa minua ja huumoriani ei ymmärretä, mutta tarvittaessa osaan sopeutua tilanteeseen.

Sami-Petteri Asikainen

3 hyvää asiaa elämässäni

Opiskelu ja bloggaaminen. En oikein osaa erotella näitä kahta. Opintojen saralla menee hyvin. Paljon on kuitenkin tiedossa väsyttäviä tunteja, eli tentteihin lukemista ja pitkiä päiviä harjoitteluissa. Onneksi kesä on tulossa. Blogin osalta pieni tauko ja lepo teki vain hyvää. Nyt jaksaa painaa taas kesään. Olen iloinen myös siitä, että tulin valituksi OP-median omistaja-asiakasbloggaajaksi ja pian on minun kirjoituksen vuoro.

Perhe ja Børje. Näitäkään kahta en osaa erotella. Børje kuuluu vahvasti perheeseen ja perhe on tärkein. Perheen elämässä menee kivasti. Ei voi kuin hymyillä. Muutama viikko sitten sisko synnytti pojan ja pian juhlitaankin ristiäisiä. Muutoinkin kaikilla menee nyt ihan hyvin. Mitä nyt Pasilla on flunssa ja Børjen kanssa ei voi olla ulkona kovin kauan näillä paukkupakkasilla. Nämä ovat kuitenkin pieniä asioita isossa mittakaavassa.

Terveys. Olen tällä hetkellä erittäin iloinen terveydestä. Korkea kuume ja sairaalassa vietetty yö saivat minut taas arvostamaan erityisen paljon terveyttä – niin omaa kuin myös toisten ihmisten. Harjoitteluissa näen paljon sairaita ihmisiä. He saattavat olla koko ajan jatkuvissa kivuissa, mutta silti jaksavat hymyillä. Ei voi kuin ihmetellä ihmisten sisäistä voimaa.

Sami-Petteri Asikainen

3 hyvää asiaa tänä vuonna

OP-median omistaja-asiakasbloggaaja. Mainitsin jo aikaisemmin tästä, mutta nostan sen vielä erikseen tässä kohtaa. Olen otettu siitä, että olen valikoitunut 9 muun huippupersoonan joukkoon omistaja-asiakasbloggaajaksi.

Opinnäytetyön aloittaminen. Olen jo hieman odotellutkin, että pääsen aloittamaan opinnäytetyöni. Nyt se sitten virallisesti alkaa ja suunnitelman rakentaminen lähtee käyntiin. En ota kuitenkaan mitään stressiä tässä vaiheessa. Onneksi mieluinen aihe löytyi viimein tehtäväksi.

Kesäteatterissa näytteleminen. Jo pitkään olen halunnut päästä näyttelemään kesäteatteriin. Nyt minulle avautui siihen mahdollisuus. Normaalissa elämäntilanteessa aikataulu ei mahdollistaisi osallistumista, mutta nyt sain järjesteltyä asiat. Odotan innolla tulevaa kesää ja toivottavasti tekin eksytte katsomaan tulevaa näytelmää.

Sami-Petteri

3 hyvää asiaa blogissani

Helpot ja toimivat reseptit. Ainakin toivon, että kirjoittamani ohjeet ja reseptit ovat helppoja lukea ja toimivia. Testaan aina reseptin ja viilaan sen omaan makuun sopivaksi. Jätän resepteihin myös pientä liikkumatilaa esimerkiksi suolan kanssa, koska itse en lisää ruokiin juurikaan suolaa.

Kehitys. Pyrin kehittymään bloggaajana koko ajan. Opettelen kuvaamaan ja editoimaan kuvia koko ajan paremmin. Luen muiden kirjoituksia inspiroituakseni ja opetellakseni uudenlaisia kirjoitustekniikoita hyödyntääkseni niitä myös omassa blogissani. Pyrin resurssieni mukaan kehittämään sivustoa helppolukuisammaksi ja mielenkiintoisemmaksi – juuri TEILLE!

Teksti. Panostan teksteihin ja erityisesti oikeinkirjoitukseen. Mielestäni blogitekstin tulee olla sujuvaa ja helposti luettavaa. Oikeinkirjoituksen varmistan oikoluettamalla tekstit Pasilla, joka samalla pääsee arvioimaan kirjoutuksen tyylin ja asiasisällön.

 

Terkuin, Sami-Petteri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.