5 VINKKIÄ TOIMIVAAN PARISUHTEESEEN

Meillä on puolison kanssa takana melkein 7 vuotta yhteistä taivalta. Mielestäni sitä voi jo sanoa pitkäksi parisuhteeksi. Vuosien varrella olemme rakentaneet meille sopivan parisuhteen omin ehdoin – valmispakettiin emme ole tyytyneet. Toki se on sisältänyt ylä- ja alamäkiä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Yhteiset vuodet ovat varmasti opettaneet ja kasvattaneet meitä molempia hyvin monella tavalla. Toisesta löytyy varmasti virheitä, mutta niin löytyy kyllä itsestäkin. Niihin ei kuitenkaan kannata takertua, vaan on hyvä oppia muistamaan ja huomaamaan myös toisen ihanat puolet – kerta toisensa jälkeen.

MEIDÄN VINKIT TOIMIVAAN PARISUHTEESEEN

Parisuhteessakin ihminen on yksilö. Viettäkää aikaa yksin, ystävien ja harrastuksien parissa. Jokainen tarvitsee omaa tilaa elämässään ja sitä kannattaa tarjota kumppanillekin. Liiallinen liimautuminen yhteen syöksee parisuhteen lopulta ahdistukseen.

Älkää muuttako heti yhteen, vaikka viettäisittekin paljon aikaa saman katon alla. Muutoin paineet saada parisuhde toimimaan arjessa voi käydä nopeasti ylivoimaiseksi. Oma tupa, oma lupa. Jos haluaa olla omassa rauhassa hetken, voi kömpiä oman kodin sänkyyn peiton alle. Meille ainakin sopii erittäin hyvin, että molemmilla on oma asunto. Toki käytännössä asia ei mene näin mustavalkoisesti. Tämä vinkki sopii erityisesti vähän tuoreemmille pariskunnille ja heille, joilla ei ole lapsia.

Puhukaa asioista. Joskus sitä tulee ihmeltyä, miten sille kaikista läheisimmälle puhuminen voi olla niin vaikeaa. Eikö sen pitäisi olla kaikkein helpointa? Meillä on juteltu yhdessä puhumisen vaikeudesta ja se on antanut rohkeutta kertoa vaikeatkin asiat rakkaalle – yleensä tämä tapahtuu saunan lauteilla.

Ajatelkaa, että kotona ei ole erikseen miesten tai naisten kotitöitä. Ne kannattaa suosiolla jakaa molemmille. Varsinkin jos perheessä on lapsia, kotitöiden jakaminen keventää molempien taakkaa. Kotityöt kannattaa jakaa myös sen mukaan, mikä kenellekin on mielekästä puuhaa. Meillä molemmat tekee melkeinpä kaikkia arjen askareita, mutta siivoamisen Pasi hoitaa oikeastaan kokonaisuudessaan yksin. Minä taas teen yleensä ruoat.

Älä mene nukkumaan, ennen kuin olet sanonut puolisolle hyvää yötä. Tämä voi tuntua pieneltä asialta, mutta loppujen lopuksi se on aika merkittävä ele. Tavallaan se merkitsee, että kaikki on hyvin, nyt voidaan nukkua rauhassa yön yli. Nukkumaanhan ei pitäisi koskaan mennä murheet mielessä.

Millainen on sinun mielestäsi hyvä parisuhde? Onko sinulla joitakin vinkkejä, kuinka ylläpitää hyvää suhdetta?

 

Terkuin, Sami-Petteri

 

Kuva: Pinterest

VÄSYNEELLE KIIVIÄ JA OHRANORASTA SMOOTHIEEN

* Yhteistyö CocoVi

Toinen viikko harjoittelua alkaa olla puolessa välin. Olen niin väsynyt… “Äkillinen” päivärytmin muutos tuntuu niin kehon kuin mielenkin vireessä. Olen yrittänyt parantaa vireyttä kävelemällä aamuisin sairaalalle ja panostamalla ruokavalioon. Matkaa sairaalalle on noin 3,5 km. Pakkasessa kävellen herää takuulla. Käyn myös nukkumaan jo pian yhdeksän jälkeen, että saan tarpeeksi pitkät yöunet. Ruokavaliossa tein pieniä muutoksia. Vaihdoin maidon laktoosittomaan, vaikken juokaan maitoa oikeastaan muuten kuin kahvissa. Lisäsin myös kasviksien, hedelmien ja marjojen määrää.

UNOHDUKSISSA OLLUT HEDELMÄ

Löysin vihanneshyllyltä pitkäksi aikaa unohtamani kiivin, josta on tullut tämän hetken suosikkini. Kiivi on erinomainen C-vitamiinin lähde ja erittäin hyvä lisä smoothieen. Kiivin kaveriksi sopii loistavasti banaani. Se tekee mausta pahmeämmän. Esittelen teille nyt smoothien, jonka olen ottanut harjoittelupäivien vakioaamiaiseksi.

Sami-Petteri Asikainen cocovi smoothie
Sami-Petteri Asikainen soijasmoothie

NICE GREEN SMOOTHIE

Sekoita chia-siemenet ja soijajogurtti keskenään. Sekoita hyvin, jottei pinnalle jää chia-siemeniä. Anna turvota ainakin 15 min. Sekoita välillä välttyäksesi paakuilta.

Kuori banaani ja kiivi. Lisää tehosekoittimeen chia-soijajogurtti ja muut raaka-aineet. Sekoita tasaiseksi. Nauti viileänä.

Sami-Petteri Asikainen cocovi smoothie

Olen ottanut aktiiviseen käyttöön monia CocoVi:n tuotteita. Ehdottomat suosikkini ovat Mehiläisten siitepöly, Super 5 -marjat ja siemenet ja Goji-jauhe. Nämä tekevät pehmeästä ja vaniljaisesta jogurtista täydellisen makeanhimon tyydyttäjän. Smoothieissa käytän paljon ohranorasta, hamppuprotetiinia ja mehiläisten siitepölyä. Ohranoras on tummanvihreää ja antaa tujakan maun smoothieen. Se sisältää runsaasti ravintokuitua, proteiinia ja mineraaleja. Hamppuproteiini sisältää proteiinin lisäksi myös runsaasti magnesiumia, rautaa, kaliumia ja sinkkiä sekä monityydyttymättömiä rasvahappoja omega-6 ja omega-3. Mehiläisten siitepöly sisältää B1-, B2-, C-vitamiineja, kalsiumia ja rautaa. Siitepöly sisältää myös proteiinia ja ravintokuitua.

On hyvä muistaa, että vaikka nämä lisäravinteet ovat täynnä “supervoimaa”, ne eivät korvaa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota. Kaikki tuotteet sisältävät runsaasti erilaisia ravintoaineita, mutta niiden käyttömäärät ovat varsin pieniä.

Oletko sinä kokeillut CocoVi:n tuotteita? Mikä on sinun suosikkituotteesi?

 

Terkuin, Sami-Petteri

LINKKAA SUN BLOGI & INSTAGRAM

UUTTA JA INSPIROIVAA LUETTAVAA

Nyt olis aika vuoden ensimmäiselle linkkaa sun blogi & Instagram -postaukselle. Haussa on nimittäin uutta luettavaa hyvinvointi-, terveys- ja lifestyleblogeista ja samansuuntaista seurattavaa Instagramissa.

Jätä linkki sinun blogiin ja Instagramiin kommentin muodossa!

 

Terkuin, Sami-Petteri

Tiedätkö sen tunteen…

Olen huomannut omassa puheessani erään uuden maneerin, jolla kuvailen omia kokemuksiani ja tunteita. Se menee jotenkin näin: “tiedätkö sen tunteen kun…”.

Päätin tehdä tällaisen postauksen, jossa on yleisimpiä “tiedätkö sen tunteen…” ilmauksiani. Osa näistä sopii varmasti myös monen muunkin elämään. Jos sinulla joitakin vastaavanlaisia ajatuksia/asioita aiheesta, tartu haasteesen ja jätä kommenttikenttään sinun “tiedätkö sen tunteen…”, tai kirjoita vaikka kokonainen postaus blogiisi.

Nyt kuitenkin asiaan!

TIEDÄTKÖ SEN TUNTEEN, KUN…

…menet nukkumaan ja peiton alla on liian kuuma ja ilman peittoa liian kylmä. Laitat toisen jalan pois peiton alta ja toinen jää peiton alle. Nyt on hyvä!

…syöt yhden hedelmän ja sinulle tulee olo, että elät niin terveellisesti kuin vain voi.

…käyt juoksemassa tai hiihtämässä ja lenkin jälkeen olosi on kevyt kuin pilvi.

…olet mennyt illalla väsyneenä aikaisin nukkumaan, että aamulla olisit virkeä. Herätessäsi olet kuitenkin väsyneempi kuin illalla nukkumaan mennessäsi.

…olet supernälkäinen ja joku tulee kertomaan murheitaan sinulle, mutta sinun mielestäsi sinun nälkäsi on isompi murhe kuin kenenkään muun murheet.

juuri kun luulit rahojesi loppuneen, löydät 20€ kukkarosta, jota et muistanut edes olevan olemassa.

Onko sinulla mitään tällaista maneeria, jota käytät usein?

Terkuin, Sami-Petteri

PESTO-BROILERILASAGNE

Mikä on teidän lempiruoka? Minun tai oikeastaan koko meidän perheen lempiruoka on pesto-broilerilasagne. Perinteistä lasagnea meillä ei enää juurikaan tehdä.

Pesto-broilerilasagne ei ole ehkä se kaikkein terveellisin ruoka, mutta on se vaan niin hyvää. Kerta-annos ei riitä koskaan ja tuskinpa tuottaisi suurta ongelmaa tuhota kokonainen vuoka tätä herkkua.

Pesto-broilerisalaatti Sami-Petteri Asikainen
Pesto-broilerisalaatti Sami-Petteri Asikainen

PESTO-BROILERILASAGNE

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl öljyä
  • 450 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
  • n. 9 lasagnelevyä

Juustokastike

  • 3 rkl voita/margariinia
  • 3/4 dl vehnäjauhoja
  • 8 dl (täys)maitoa
  • 200 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
  • 1 prk (n. 190 g) punaista pestoa
  • 1/2 tl rouhittua mustapippuria

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista sipulit ja broilerinsuikaleet öljyssä pannulla.

Valmista juustokastike. Sulata rasva kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Älä anna jauhojen ruskistua. Lisää ja kuumenna maito koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Sulata joukkoon aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuusto, lisää pesto ja mustapippuri. Sekoita. Muuten, mielestäni parhaimmat pestot tähänkin herkkuun löytyy Saclan tai Barillan valikoimista. Kokeiltu on.

Voitele lasagnevuoka. Kaada voideltuun vuokaan juustokastiketta ja aseta päälle n. 3 lasagnelevyä. Lisää päälle juustokastiketta ja broileritäytettä. Tee samanlaisia kerroksia, kaikkein päällimmäiseksi juustokastiketta. Halutessasi voit ripotella pinnalle juustoraastetta. Kypsennä noin 45 minuuttia. Paistamisen loppupuolella voit peittää vuoan leivinpaperilla estääksesi lasagnen pinnan liiallisen tummumisen.

Millaisia erilaisia versioita teillä on lasagnesta? Minulla on ohje myös pinaatti-ricottajuusto lasagneen (kasviruokaversio), joka on tämän herkun lisäksi yksi suosikkiruokani.

Terkuin, Sami-Petteri