Minun omat suosikkikirjoitukset – Blogi jää kuukauden tauolle

Heippa kaikki!

Minua harmittaa niin paljon! En ole ehtinyt, kautta jaksanut, kirjoittaa uusia blogitekstejä… 🙁

Sami-Petteri AsikainenSami-Petteri Asikainen

Pohdiskelin tovin, mitä tälle blogille oikein tekisin. Elämä on tällä hetkellä melko kiireistä. Olen töissä arkipäivisin kello viiteen saakka. Sen jälkeen pitäisi jaksaa käydä Børjen kanssa lenkillä, tehdä koulutehtäviä, lukea tentteihin ja käydä näytelmätreeneissä. Kaikkea tätä varjostaa väsyttävä olotila, josta myös kirjoitin aiemmin. Kyseisen kirjoituksen voit käydä lukemassa täältä.

Reilun kuukauden mittainen tauko

Haluaisin niin kirjoittaa uusia tekstejä, mutta minulla ei vain ole nyt aikaa. Ajatukset harhailevat aivan jossakin muualla. Tästä syystä blogini jää reilun kuukauden mittaiselle tauolle. Palaan blogin äärelle taas kesäkuun alussa, kun olen saanut paketoitua kevätlukukauden opiskelut. Tein tämän ratkaisun viedäkseni harteiltani sen murheen, että pitäisi kirjoittaa jotakin.

Listaan vielä tähän loppuun muutamia minun suosikkikirjoituksia. Varsinkin nämä “Minun tarinani” -kirjoitukset ovat saaneet lukijoilta paljon palautetta ja ajatuksia, joista olen erittäin kiitollinen. Ensimmäisenä laitan henkilökohtaisimman kirjoituksen. Se kertoo isäni kuolemasta. Siitä tulee itse asiassa tänään, 25.4., tasan kaksi vuotta. 

Sami-Petteri AsikainenSami-Petteri Asikainen

Suosikkikirjoitukset

Ensimmäinen kirjoitukseni op.media -sivulla on myös julkaistu. Kirjoitin sinne yhden osan Minun tarinani -sarjaan. Kerroin omasta matkastani Osuuspankin kanssa, ja siitä, kuinka päädyin omistaja-asiakkaaksi. Suosittelen lukemaan tekstin täältä!

Lukekaa aikaisempia kirjoituksiani ja jättäkää kommenttia. Luen kommentteja ja seuraan blogin sähköpostia aktiivisesti. Pyrin myös Instagramissa julkaisemaan aktiivisesti kuvia ja kuulumisia. Toivottavasti löydätte taas kesäkuussa blogini pariin. Mahtavaa toukokuuta kaikille!

Terkuin, Sami-Petteri

Kuinka päädyin näyttelemään kesäteatteriin?

Olen saattanut jossakin vaiheessa mainita, että olen eksynyt näyttelemään tulevana kesänä Kontiolahden Kanavateatteriin. Se kuinka päädyin mukaan tähän projektiin, on melkoinen sattuma. Voisinkin hieman kertoa siitä ja kuinka tämä harrastelijanäyttelijän ura on minulla lähtenyt käyntiin.

Kontiolahden Kanavateatteri, Kuvaaja: Sami-Petteri Asikainen

Olen koko elämäni ajan haaveillut näyttelemisestä ja kerran jopa hakenut elokuvaan näyttelijäksi. Se ei kuitenkaan tuottanut hedelmää. Noh, viime vuonna, eräänä heinäkuisena viikonloppuna päätin lähteä laulamaan karaokea paikalliseen pubiin. Tuona iltana tapasin oikein mukavan naisporukan. Illan kuluessa puhe jotenkin kääntyi laulamiseen ja teatteriin. Keskustelimme mahdollisuudesta, että tulisin mukaan näyttelemään kesäteatteriin. Lopulta vaihdettiin yhteystietoja ja jäätiin odottelemaan vuoden vaihtumista. Kävin sittemmin Pasin kanssa katsomassa viime kesän esityksen “mies joka ei osannut sanoa ei”. Näytelmä vakuutti ja sai minut kiinnostumaan näyttelemisestä entistä enemmän. Tammikuussa sain sitten viestiä Facebookissa, olenko edelleen innostunut tulemaan mukaan. Tässä sitä nyt ollaan. Harjoittelut ovat käynnissä ja nyt odotetaan vain kesää, että päästään lauteille.

Kontiolahden Kanavateatteri, Kuvaaja: Sami-Petteri AsikainenKontiolahden Kanavateatteri, Kuvaaja: Sami-Petteri Asikainen

Tänä kesänä Kontiolahden Kanavateatteri esittää Sirkku Peltolan Suomen hevonen -näytelmän. Mielenkiintoinen käsikirjoitus sisältää paljon huumoria, mutta se ottaa myös kantaa asioihin. Jokainen hahmo on persoonallinen ja moniulotteinen. Välillä hahmojen keskinäinen tunnelataus on niin isoa ja voimakasta, että sitä voisi jopa leikata veitsellä. Monia naispuoleisia rooleja näyttelee mies. Tämä tuo hauskan ripauksen näytelmään.

Haastava, mutta hauska rooli

Olen aika tyytyväinen rooliin, jonka sain. Oikeastaan halusinkin juuri sen. Näyttelen siis 12-vuotiasta tyttöä. Asetelma varmasti huvittaa, mutta hahmoni taustat ovat erittäin mielenkiintoisia. Hahmon tunnevaihtelut ja sanomaton elämäntarina ovat haastavia näytellä, varsinkin kun tavoitteena ei ole tehdä mitään sketsihahmoa. Mielenkiintoisen lisäyksen tekee, että hahmoni 13-vuotiasta parasta ystävää näyttelee 15-vuotias Taneli.

Hieman jo jännittää. Mitähän katsojat tykkäävät näyttelemisestäni ja näytelmästä ylipäätänsä? Kuinka 27-vuotiaan ja 15-vuotiaan näyttelemät teinitytöt saadaan näyttämään uskottavilta? Teatterin Facebook-sivulta olen kuullut monien odottavan innolla esityksiä. Suosittelen tutustumaan ja seuraamaan Kanavateatteria Instagramissa ja Facebookissa. Jos asustelet Joensuussa/Pohjois-Karjalassa ja/tai olet tulossa kesäksi Joensuu-Kontiolahti akselille lomailemaan, käy varaamassa lippusi ennakkoon täältä.

Oletteko te olleet koskaan mukana näyttelemässä kesäteatterissa, tms.? Käyttekö katsomassa teatteria? Mikä on ollut ikimuistoisin kesäteatterikokemus? Jätä kommenttia.

 

Terkuin, Sami-Petteri

Minä ja ahdistus – kuulumisia

Kirjoitin teille ahdistuksesta, joka on vaivannut minua. Kyseisen postauksen voit lukea tästä. Sain todella paljon viestejä teiltä lukijoilta ja muiltakin ihmisiltä. Olen todella otettu kaikista ihanista sanoista ja tsempistä. Löysin kirjoitukseni kautta jopa kauan sitten kadottamani serkkuni. Sain osakseni toki myös hieman negatiivisempia kommentteja, mutta ohitin ne täysin. En halua sellaisten enää pahentavan oloani. Nyt haluan kertoa teille, miten asiat ovat edenneet ja kuinka voin juuri nyt?

Kuluneen kevään aikana olen ollut siis hyvin väsynyt ja ahdistunut. Koulutehtävien tekeminen ja blogin päivittäminen on tuntunut tuskalliselta. Suljin kaikki asiat pois mielestäni ja annoin vain kaiken olla. Halusin vain nukkua ja pelata pleikkarilla.

Kirjoituksen jälkeen havahduin, että minun täytyy ryhdistäytyä. En voinut antaa itseni vajota syvemmälle ahdistukseen ja masennukseen. Kuin tilauksesta, keävtaurinko päätti ilmaantua ja otin itseäni niskasta kiinni. Lähdin ulkoilemaan yksin sekä Børjen kanssa. Ulkona oleminen ja liikkuminen alkoi tuntua vähän mukavammalta. Tuntui kuin pienen pieni liekki olisi alkanut taas palamaan sisälläni. Ehkäpä kevät ja aurinko sytytti sen. Minulla oli myös opiskeluihin liittyvä lähiviikko ja pääsin avautumaan ystävilleni koulussa. Kuinka paljon vertaistuki helpottaakaan oloa! En ollutkaan yksin murheitteni kanssa.

Lähiviikko muistutti myös siitä, että enää pari kuukautta kesälomaan. Pian saan ladattua jälleen itseni täyteen uutta energiaa. Olen saanut lisäksi paljon uusia ajatuksia, joista haluaisin keskustella teidän kanssa. Listaan muutaman aiheen tämän kirjoituksen alle. Kaikista näistä on jossakin vaiheessa tulossa kirjoituksia, mutta mistä haluaisitte lukea jo lähiaikoina?

  • Miehen terveys – Seksuaalisuus & Porno
  • Puhutaan suoraan pornosta!
  • Mitä masennus on?
  • Millaisen opinnäytetyön aion tehdä? Aihe?
  • Millaista on opiskella Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa (XAMK:ssa)?
  • Kuinka ajatukseni sairaanhoitajaopinnoista ovat muuttuneet opiskelun myötä?

Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille ja ystäville tuesta. Yritetään seuraavassa postauksessa päästä vähän positiivisempaan fiilikseen.

Terkuin, Sami-Petteri

Seuraa minua Instagramissa @thesamipetteri

Kuinka nettikiusaaminen vaikuttaa mieleen?

Onko sinua koskaan kiusattu? Miltä se sinusta tuntui? Oletko sinä koskaan kiusannut?

Sami-Petteri Asikainen

Kiusattuna oleminen ei tunnu kivalta. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Olen kokenut kiusaamista koulussa ja jonkin verran myös netissä. Kiusaamisen jäljet ovat syöpyneet ihooni, eivätkä ne koskaan lähde pois. Vertaan kiusaamista usein A4-paperiin, joka on töhritty ja rutistettu palloksi. Kaiken tuon jälkeen paperista ei saa puhdasta ja rypytöntä. En voi kuitenkaan sanoa olevani täysin syytön itsekään. Myönnän, olen myös ollut koulukiusaaja. En ole siitä kuitenkaan millään tavalla ylpeä. Minun tapauksessani muiden kiusaaminen taisi tapahtua oman kiusaamisen ja siitä aiheutuneen huonon itsetunnon vuoksi. Näin aikuisena olen hyväksynyt asian ja ottanut opikseni.

Haluan siteerata Natalia Tolmatsovan tekstiä, jonka hän kirjoitti Instagram-päivityksessään. Nyt olen ehkä vähän tuhma, koska Monna Pursiainen lainasi omassa blogipostauksessaan samaa pätkää ja nyt minä käytän sanasta sanaan samaa. Toisaalta sehän kertoo siitä, että jaan saman ajatusmaailman tämän asian suhteen heidän kanssaan. Eiks niin? 🙂

“Mitä hyötyä on #metoosta, kun samaa paskaa eri paketissa tulee saman sukupuolen edustajilta? Jos keskustelet Jodelissa bloggaajista, tubettajista, instaajista, julkkiksista tai kenestä vain, niin häpeä. Eikä ole sellaista kuin ”asiallinen juoruilu”. Kaikki selän takana puhuminen yllyttää nettikiusaajia ja oikeuttaa tämän keskusteluilmapiirin.”

Sami-Petteri Asikainen

Kiusaaminen vaikuttaa ihmiseen fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.

Oletko koskaan miettinyt, millaisia vaikutuksia kiusaamisella voi olla toiseen ihmiseen? Kiusaaminen voi olla yksi suurimmista syistä syrjäytymiselle. Jos kiusaamista on jatkunut kauan, kiusatun mieli ajattelee, että kaikki ajattelevat hänestä negatiivisesti. Kiusatut eivät välttämättä kykene luottamaan. Tämä voi aiheuttaa pelkotiloja seurustelusuhteissa ja nuorena kiusaamisen kohteeksi joutuneilla on suurempi riski joutua kiusatuksi myös työelämässä.

Kiusaaminen vaikuttaa monin eri tavoin kiusatun elämään. Psykosomaattiset stressioireet voivat ilmentyä kiputiloina, yleisenä sairasteluna, nukkumisvaikeuksina ja syömishäiriöinä. Jos kiusaaminen on jatkunut pitkään, se voi tuhota ihmisen kokonaan ja ajaa hänet pahimmillaan itsemurhaan.

Mikä motivoi kiusaajaa?

Ensimmäisenä haluan sanoa, että kiusaaminen ei rajoitu pelkästään nettiin. Sitä tapahtuu kaikkialla: kerhossa, päiväkodissa, eskarissa, koulussa, työpaikoilla, jopa vanhainkodissa ja kotona.

Blogimaailma ja nuorten keskustelupalstat ovat helppoja alustoja nettikiusaamiselle. Erilaiset älylaitteet ovat mahdollistaneet nettikiusaamisen rajattomuuden. Sitä voi tapahtua missä ja milloin vain. Kiusatulla ei välttämättä ole paikkaa, jossa hän voisi kokea olevansa turvassa kiusaajilta. Näissä paikoissa kommentoiminen ja toisten arvosteleminen onnistuu usein nimettömänä. Natialia Tolmatsova nosti esille Jodelin, jossa keskustellaan anonyymisti. Siellä yli 20 000 ihmisen ryhmä “herkuttelee” blogijuoruilla. Bloggaajia haukutaan ja mollataan, aivan kuin he olisivat vapaata riistaa, ilman minkäänlaista ihmisarvoa. Tässä ryhmässä ei todellakaan tunneta armoa toista ihmistä kohtaan. Joskus olenkin pohtinut, uskaltaisivatko nämä ihmiset sanoa samat asiat päin naamaa? Onko Jodelin kaltaisten sovellusten myötä nettikiusaamisesta tullut liiankin helppoa?

Tuleeko kommentoijalle parempi olo haukkuessaan toista ihmistä? Natalia taisi olla viime vuonna Suomen menestynein bloggaaja, ainakin verotulojen mukaan. Suomessahan tunnetusti mässäillään toisten ihmisten tuloilla. Aiheuttaako kateellisuus nämä halventavat kommentit?

Omaan blogiini en ole juurikaan saanut negatiivisia kommentteja. Ainakaan vielä. Ehkä niiden aika on vasta tulossa. Tai sitten olen vain tylsä ja tasainen ihminen, jonka elämässä ei ole mitään mässäiltävää – korkeintaan läski maha ja naurettava naama. Olen kyllä aina osannut ottaa negatiiviset asiat huumorilla vastaan. Ehkä en välttämättä edes tajua, että joku yrittää loukata minua sanoillaan.

Yhdessä kiusaamista vastaan!

Kyllästyttääkö sinuakin kiusaaminen? Haluatko liittyä vastarintaan (netti)kiusaamista vastaan? Millaisin keinoin kiusaaminen olisi mahdollista saada kuriin? Sovitaanko vain, nyt ei kiusata enää? Eikö olisi vain parempi lopettaa blogitekstien lukeminen ja Instagram-kuvien seuraaminen, jos ne eivät jostain syystä satu miellyttämään?

 

Terkuin, Sami-Petteri

Lamaannuttava ahdistus

Sami-Petteri

Herään ja avaan silmäni. Onko jo aamu?  Suljen silmäni ja jatkan uniani vielä hetken. En vaivaudu edes katsomaan paljon kello on. Nukahdan. Herään taas. Kuulen keittiössä astioiden kolinan. Pasi on jo herännyt. Jaksaisinko jo nousta? En. Suljen vielä hetkeksi silmäni. Noh, kai se on pakko ainakin katsoa paljon kello on. Avaan puhelimeni. Kello on jo melkein yhdeksän. Pakko herätä. Samalla kun nousen sängystä ja suuntaan vessaan, päätän olla ahkera. Teen ainakin kaksi koulutehtävää.

Kaadan kahvia kuppiin ja suuntaan sohvalle. Katson nauhalta edellisen päivän Emmerdalen. Nyt olisi viimeistään aika aloittaa tehtävien tekeminen. Näen tietokoneen. Alkaa ahdistaa. En halua. En Jaksa. Menen takaisin sohvalle.

Taas Børje on ärsyttävä. Se tuijottaa minua silmiin. Mitä se nyt taas haluaa? Se on saanut aamiaisen ja käynyt ulkona. MITÄ?!?! Mitä se haluaa? Miksi se ei jätä minua rauhaan? – Ovikello soi. Naapuri tuli hakemaan Børjen lenkille. JES! Saan hetken omaa aikaa. Voisin tehdä vaikka koulutehtävän tai lukea tenttiin… Ei, en jaksa! Enkä halua. Otan kannettavan mukaan ja menen makuuhuoneeseen katsomaan Cmoresta elokuvan.

Elokuva loppui. On aika lähteä liikkeelle. Taidanpa käydä vähän hiihtämässä. Kävin vajaan puolen tunnin lenkin lähiladulla. Ruokaa… En jaksaisi tehdä, mutta pakko. Pasi tulee pian syömään. Ehkä otan pakkasesta jotakin valmista. Teen itselleni pikaisen smoothien. Sillä pärjää.

Smoothien jälkeen on aika tehdä oikesti jotakin koulutehtäviä. Avaan tehtävän koneeltani. Joo, ei kiitos! Menen sohvalle ja alan pelata pleikkarilla Skyrimiä! Olen kohta 30 levelillä. Samalla kun pelaan, mietin niitä tehtäviä joita minun tulisi tehdä. Minua ei vain kiinnosta. Yksinkertaisenkin asian tekeminen ahdistaa. Kun aloitan kirjoittamaan postausta, tuntuu kuin joku kuristaisi minua. Kun aloitan kirjoittamaan koulutehtävää, tuntuu kuin joku kuristaisi minua. Kun aloitan tekemään mitä vain mitä minun oikeasti pitäisi tehdä, tuntuu kuin joku kuristaisi minua.

En jaksa keskittyä opiskeluun enkä kirjoittamiseen. Jokaisen sanan kirjoittaminen tuntuu tuskaiselta. Tuntuu, että petän muiden ihmisten odotukset. Ainakin petän omat odotukseni. Häpeän itseäni. Häpeän saamattomuuttani. Tunnen olevani petturi. Kerron blogissani, kuinka pitäisi olla onnellinen ja annan neuvojani siihen. Kuka minä olen neuvomaan, jos en osaa itse olla onnellinen, tai edes tyytyväinen. Anteeksi…

Haluaisin huutaa, karjua kaikki tunteet ulos. En saa kuitenkaan ääntä itsestäni. Olen lamaantunut.

 

Terkuin, Sami-Petteri